Tänään ei ole mikään päivä. Ulkona on harmaata ja koleaa, samoin sisällä. Kuukautiset alkoivat, mikä tarkoittaa tavalliseen tapaan yleistä murhanhimoa valikoimattomia uhreja kohtaan. Yritän kohdistaa sen pölypalleroihin ja likaan.

Lapsi ei lähtenyt kouluun. Todelliseksi syyksi paljastui vaikeus selvitä käsitöistä, kun pitäisi tehdä saumurilla T-paita pelkän kirjallisen ohjeen mukaan. Viimeksi viime vuonna kävin henkilökohtaisesti kertomassa käsityönopettajalle, että tämä As-poikani ei opi neulomaan sanallisen ohjeen perusteella vaan hänelle pitäisi näyttää miten se tapahtuu. Nyt yläasteella on eri opettaja, joka ilmeisesti ei myöskään osaa ottaa huomioon tätä erityisen tuen tarvetta. Harmittaa. Lapsen puolesta, ja itsenikin kun pitäisi ilmeisesti itse informoida jokainen opettaja erikseen. Nuo kaikki epäonnistumisen kokemukset jäävät niin helposti itsetuntoa kuormittamaan, ja toiset kuulemma nauravat kun ei osaa.

Tänään kaikki on ihan tyhmää. Yritän hyväksyä sen, koska tiedän kokemuksesta, että kun surkeilen yhden päivän, voin taas hyvin monta seuraavaa. Eniten harmittaa se, että keskiviikkona lähdin töistä kesken ja aioin tehdä hommani loppuun tänään, mutta en saanut vääntäydyttyä töihin. Töiden jättäminen tekemättä ja niiden kasaantuminen on yksi oikein tehokas tapa lisätä stressiä tai yleistä harmitusta.