Jipii! Ostin tänään uuden lelun, lasin kaivertamiskoneen. Sillä voin signeerata tekemäni lasityöt, mutta myös esim. hioa kuvioita lasiin. Eniten haluan tehdä metallipintaiselle eli iridisoidulle lasilla kuvioita, joista siis sulatettuna tulee mustia, metallitaustalla. Kun olen ollut muutaman viikon tekemättä niin nyt on taas uutta inspiraatiota. Kolme työtä on nyt sulatuksessa, hienoin sellainen, jossa on eri väristä metallipintaa mustalla lasilla ruutuina. Laitan joskus kuvia kunhan saan otettua.
Keskimmäinen lapsi tuolla hurruuttaa uutta konetta jo toista tuntia. Teki hienon lasin, johon on japaniksi kirjoitettu vaikka mitä, en ymmärrä tekstiä mutta hyvältä näyttää. Olen itsekin ajatellut kaivertaa kanjeja eli sanamerkkejä, ne ovat niin tyylikkäitä. Kuka haluaa tilata sushi-lautasia? Taatusti yksilöllisiä, hienoja ja kalliita!