Mukava yllätys odotti työpäivän jälkeen kun rakas ystäväni soitti olevansa paikkakunnalla, saako tulla teelle? Sydäntä lämmittävää nähdä mieluisa ihminen, puhua niitä näitä ja kuunnella tuttua ääntä. Olemme olleet läheiset ystävät 13-vuotiaasta alkaen eli kohta 37 vuotta. Välillä yhteydenpito oli harvaa, muttei koskaan katkennut kokonaan. Ja nyt vanhemmiten ystävyys vain tiivistyy. Eikä tarvitse miettiä, onko sängyt petattu ( ei ole), onko keittiö siisti (ei ole) tai tukka puhdas (no se on). Ajatella, että se tuntee minut läpikotaisin ja tykkää silti!

Toinen mukava yllätys oli se, että työpäivän jälkeen ei väsyttänyt. Voiko tosiaan olla niin, että tarpeeksi pitkä liikunta piristää: eilen nimittäin mökinkatselureissullamme kävelimme 10 km katsomaan sitä epäsopivaa mökkiä, koska tie oli talven jäljiltä ajokelvottomassa kunnossa. Perillä tietysti huomasimme, että sinne olisi tullut oikein hyvä tie toista kautta. Mutta tulipahan käveltyä pitkästä aikaa reilun kahden tunnin lenkki eikä tehnyt edes tiukkaa. Ja miten hiljaista oli erämaassa, ei mitään muita ääniä kuin purojen lirinä ja mustarastaan laulu.